sunnuntai 22. tammikuuta 2017

JES!!!

Jes! Vihdoin kaikki tehtävät on tehty, tai ainakin toivon niin. Enään liiketoimintasuunnitelman Diaesitys ja näyttö ensi viikolla ja sitten se olis siinä. Kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet tukea mua tässä kaikessa! Käykääpäs lukemassa ja katsomassa mun Portfolio!


Henkilön Sami Bållstedt kuva.

Ruotsin viimeinen tehtävä

Tehtävä suomennettu tätä sivulta
Gannarven tila

Täällä sinulla on mahdollisuus olla mukana ratsastusleireillämme lapsille, nuorille ja myös te jotka omistatte oman hevosen, kaikki ovat tervetulleita!

Ratsastusleirimme on tarkoitettu lapsille, nuorille ja oman hevosen omistaville. Ikäraja n. 9 vuotiaasta ylöspäin ja vähintään vuoden ratsastuskokemus.

Kaikille tarjotaan ensiluokkaista opetusta, oppilaat jaetaan eri ryhmiin oman tason ja kiinnostuksen mukaan.

Saapuminen leiripaikalle ensimmäisenä päivänä klo. 18.00 eteenpäin. Iltapala tarjolla jo ensimmäisenä iltana.

Leirillä ratsastetaan kaksi tuntia päivässä. Tunnit sisältävät kaikkea este- ja kouluratsastuksen väliltä, myös maastoratsastusta Gotlannin kauneimmassa ympäristössä, kaikkea leiriläisten osaamisesta ja kiinnostuksesta.

Jos sää sallii pääset myös uittamaan hevosta. Huonon sään sattuessa ratsastetaan maneesissa.

Opetukseen sisältyy hevosenhoitoa sekä teoriassa että käytännössä.

Leirin ajaksi saat oman hoitohevosen jota hoidat itse. Jos omistat oman hevosen, voit halutessasi ottaa sen mukaan.

Yhdessä leiriavustajien kanssa järjestämme iltaisin erilaisia aktiviteetteja oppilaiden toiveiden mukaan, esimerkiksi erilaiset kilpailut, viisiottelua, uintia yms.

Jokainen leiri päättyy estekilpailuihin johon kaikki oppilaat voivat osallistua, kilpailun lasketaan alkavan 10.30. Ruusukkeet jaetaan kaikille osallistujille.

Ohjaajat:
Kaikilla ohjaajillamme on monen vuoden takainen kokemus ja kilpailutuloksia vuosien takaa. He pitävät teistä hyvän huolen.

Asuminen:
Tulette asumaan kodikkaassa vanhassa ristikkorakennetalossa. Jokaiseen huoneeseen mahtuu neljä henkilöä.
Talosta löytyy vessa, suihku ja iso kokoontumishuone missä on mahdollista pelata yhteispelejä ja muuta mukavaa.

Jokainen leiriläinen siivoaa oman huoneensa lähtiessään.

Pihapiirissä on myös pienempi "mökki" jossa vanhemmat voivat halutessaan yöpyä tuonnin/haun yhteydessä.

Tutustu ihmeessä nettisivuihimme niin saat lisää tietoa leireistämme.

1:a leiri 15-21.6 tilaa
2:a leiri 25.6-1.7 tilaa
3:e leiri 2-8.7 tilaa
4:e leiri 9-15.7 tilaa
5:e leiri 16-22.7 tilaa
6:e leiri 23-29.7 tilaa
7:e leiri 30.7-5.8 tilaa
8:e leiri 6-12.8 tilaa

"PAINA TÄSTÄ VARATAKSESI LEIRI!!"

Varausmaksu jokaiselle leirille on 1000:- laskutamme kun ilmoittautuminen on vastaanotettu.
Loput 2900:- maksetaan ennen leirin alkua.
Lämpimästi tervetuloa ilmoittautumaan leireillemme!

Yhteystiedot:

Gannarve ratsastusleirit

Osoite:
Fröjel Gannarve 158 623 55

Puhelin:
07634996068

Sähköposti:
Linda.herlitz@hotmail.com

Nettisivut:
Www.gannarvegard.dinstudio.se

Leirin pitäjä:
Linda Herlitz
Keskustelu päättyi



lauantai 21. tammikuuta 2017

Jaksaa jaksaa

Elämä lyö takapakkia, mutta nyt on pakko yrittää vielä jaksaa ja rutistaa koulu loppuun. Eli tosian pitäis ensi viikolla valmistua ja kaikki itsenäiset aineet pitäsi saada Sunnuntaihin mennessä valmiiksi. Huomasin juuri äskön että multa puuttuu jotain tärkeitä tehtäviä, joita pitäis alkaa tekemään sekä Portfolio. Mutta pakko yrittää vaikka arkielämäkin menee alamäkeen. Kai tää tästä iloks muuttuu, ainakin toivon niin.


Kehittymiseni

Tässä kuvien muodossa kehittymiseni Hevosopistolla 2,5 vuoden aikana. Lähtöpiste melkein nolla




keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Talliviikon rutiini kuvastettuna yhteen päivään

Kerron tässä postauksessa teille Ypäjän hevosopiston talliviikon yhdestä päivästä ja se olkoon vaikkapa Maanantai

klo 6:00 aamuheinät jonka jälkeen otetaan lantalava sisään ja aletaan siivoamaan karsinoita.
Tallimestari jakaa väkirehut klo 6-7 välillä.

klo 7:00 hevosten loimitus ja sen jälkeen tarhaus

n klo 7:30 Aamupalalle

klo 8 jatkamaan aamutalli loppuun, eli loput karsinat jos kaikkia ei kerennyt ennen tarhausta siivota, kuivitus, heinäkärryjen sekä pussien täyttäminen, käytävän kastelu ja lakaisu. Henkilökohtaisten vastuualueiden siivous ja lopuksi pääkäytävän lakaisu.

n klo 9-10 aamutalli valmis jos ei ole tarhavaihtoa aamupäivällä.

Päivätalliin klo 11.30 kaukohevosten kanssa. Heinien jako, hevoset sisälle, kastelu, lakaisu, vastuut, pääkäytävän lakaisu ja aletaan loimittamaan sekä tarhaamaan iltapäivän hevosia n klo 12:40

Päivätalli pulkassa n klo 13:00

Jos tarhavaihto niin se tapahtuu n klo 15:00

Iltatalliin kaukohevosten kanssa klo 17:30.
Haetaan loput hevoset sisälle, hevosten hoidot jos käytävällä on sekä kävishevoset, vastuualueet ja heinien jako klo 18:15. Heinäkärryjen täyttö ja kastelu sekä lakaisu omalle käytävälle. Lopuksi vielä pääkäytävän lakaisu.

n. klo 19:00 Iltatalli ohitse.



Haastattelu (koulutehtävä)

1.Ketä haastattelen?
- Tiffani Jylhänniska

2.Mitä opiskelet?
-En tällä hetkellä mitään. Keskeytin koulutukseni.


3.Mitä opiskelit aikasemmin?
- Hevosentenhoitajaksi, Ypäjän hevosopistolla


4. Miksi keskeytit koulutuksesi Ypäjällä?
-Ala ei houkuttanut enään. Opiskelu hevosopistolla ei ollut sitä mitä hain.


5. Aijotko jatkaa silti hevosten parissa?

-Kyllä, mutta vähemmän kuin ennen.

6. Oletko ajatellut jotakin muuta alaa?

-Olen, mutta en ole vielä varma mikä ala minua kiinnostaa.


7.Oletko ratsastajana koulu vai esteratsastaja?'

-Esteratsastaja


8.Tykkäätkö enemmän hevosista vai poneista?

- Poneista, mutta tykkään myös mennä hevosilla.


9.Mikä on tämän hetkinen motto elämällesi?

- Don't let the silly little things steal your happiness

Rollkur explained, vieraskielisen videon pohdintaa



Tässä on video ja aihe josta haluan pohtia. Videolla käydään läpi mitä on Rollkur ja mitä se tuottaa hevoselle. Rollkur on harjoitusmenetelmä, jossa hevosen on vedetty ohjalla hyvin lyhyeksi edestä ja niin että hevosen turpa osoittaa sen rintaa ja hartiaa kohti. Rollkurissa hevonen kulkee selvästi kuolaintuntuman alla ja takana. Se tuottaa selvästi kipua hevoselle. 

Mielipide: Mielestäni Rollkurin harjoittelu on väärin! Se tuottaa selvästi kipua hevoselle eikä ole myöskään kaunista katsottavaa. Rollkurissa hevonen ei polje takaa, ja eikä myöskään saa happea pakotetun asentonsa vuoksi. Mielestäni Rollkuria harjoittavat ihmiset eivät välitä hevonen hyvinvoinnista vaan siitä miltä hevonen näyttää edestä. Heidän mielestään hyvältä. Mielestäni siinä ei ole mitään hienoa, sillä hevonen ei saa liikkua oikein kantaen itseään, saaden happea tai säilyttäen poljentaansa. Hevosen kaula ja niskanikama myös kärsivät.

Ammattiin liittyvää pohdintaa

Tässä postauksessa keskityn juuri pinnalla olleen Aisa Aarni-Wihurin julkaisemaan raippavideoon joka synnytti kiivaan keskustelun hyvistä hevosmiestaidoista somessa. 

Avaan vähän tässä teille aihetta, joista osa lainattu Playsson. net sivuilta.

Videolla ratsastaja oli Sanna ​Bancklundin maajoukkue​katsastuksessa Ypäjällä. Kyseinen ratsukko oli kieltänyt jo heti ensimmäisen radan alussa toisella esteellä useaan kertaan. Estettä laskettiin alas ja Sanna ​Backlund​ pyysi katsomoa avustamaan ylityksessä kolistelemalla ja maiskuttamalla. Loppuradan hevonen meni läpi kieltämättä ja pudottamatta, mutta hypyt olivat jännittyneitä – elleivät jopa huonoja. Ratsukon tultua maaliin Sanna kuitenkin lähetti hevosen toiselle kierrokselle, jolle oli valittu vieläkin teknisempiä teitä. Hevonen kielsi jälleen toisella esteellä, joka tosin oli eri este kuin aikaisemmalla kierroksella. Ratsukko oli hypännyt esteen samassa korkeudessa, mutta toisesta suunnasta jo aiemmin.
Hevonen kielsi useamman kerran. Estettä laskettiin, mutta hevonen ei mennyt enää lähellekään tätä estettä, vaan jäi aina lähemmäs ja lähemmäs verryttelyalueen kulmaa. Ratsastajalle annettiin ensin pitkä raippa mutta hevonen protestoi raippaa voimakkaasti ja potki. Tässä tilanteessa juoksutuspiiska haettiin nopeasti paikalle ja Marina ​Ehrnrooth​ käytti sitä Sannan pyynnöstä. Hevosen hypättyä pari kertaa, hypytys lopetettiin.
Hämmentävää tilannetta ei mitenkään kommentoitu tai avattu yleisölle. Katsomo vain hiljeni ja sitten siirryttiin seuraavaan ratsukkoon.

Mielipide tapahtuneeseen: Itse en ole ollut kyseistä tilannetta näkemässä mutta ihmisten puheiden, videon ja kirjoitusten perusteella olen asiasta seuraavaa mieltä. 
Mielestäni tässä tapauksessa tilanne oltaisiin voitu rauhoittaa ja ratsukolle oltasiin muutettu tehtävää tai helpoitettu jos jo alussa huomattiin että heillä oli siinä vaikeuksia. Kuitenki ratsukko suoritti ensimmäisen radan loppuun vaikka alkurata olikin ollut haasteelinen joten sen oltaisiin voitu jättää siihen. Tällöin juoksutusraippaa ei oltaisi tarvittu, varsinkin noin suuressa tapahtumassa jossa oli paikalla paljon ihmisiä. En myöskään ymmärrä sitä että video tapaahtuneesta julkaistiin sosiaaliseen mediaan, sillä siitä tullut kohu on mielestäni paisunut liian suureksi ja jopa asiattomaksi. Varmasti myös tästä on koitunut harmia Sannalle sekä Marinalle. Tässä on vain minun mielipiteeni asiaan supistettuna.

Tässä kirjoitus tapahtumasta (paina Tässä, niin pääset lukemaan tapahtuneesta ja katsomaan videon)

Piirrustukseni (koulutehtävä)

Tosiaan tehtävänä oli piirtää koneella jokin taideteos ja tässä omani.

Niinkuin näkyy, taitoni ovat todella hyvät :D


Pahoittelen piirustukseni taiteellisuutta ja jälkeä, mutta ainakin yritin ja eikö se ole tärkein ;D

Kankisuitsen sovitus oikein Docs-asiakirjassa!

Hei! Tässä postauksessa mietitään kankisuitsien oikeanlaista sovitusta. Asia löytyy Docs-asiakirjan muodossa alla olevasta linkistä

Linkki teksiin, Nautinnallisia lukuhetkiä!

maanantai 9. tammikuuta 2017

Myyntivideo (koulutehtävä)

Myydään kotimaiselta omistajalta Super Balzam 10-vuotias pv-ruuna. Säkäkorkeus noin 163cm.Tämä ruuna on aivan mahtava luontoinen! Sopii luonteensa puolesta taatusti kaikille. Kiltti ja nöyrä ratsastaa, . Balzam taitaa tällä hetkellä HeA asiat, ja siitä lähdemme nyt jatkamaan eteenpäin. Hypätty n. 120cm rataa, mutta nyt ollut sileä käytössä. Loistava harrastehevonen! Balzam on nähtävillä Ypäjällä. Saat sen omaksesi 6000€ hintaan. Varaa esittelyaika, ennen kuin joku muu ehtii ensin;)

(Myyty)


Videolla hyppää Tiffani Jylhänniska ja häneltä on saatu lupa videon julkaisuun 


Yhteiskuntataidot

 1. Mitkä ovat suomen kansalaisen perusoikeudet ja velvollisuudet?


Oikeudet:
   - Ei voida estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan
  -Ulkomailla saa apua paikalliselta Suomen edustustolta.
  -Muunmuassa poliisin ja tuomarin virkaan sekä eräisiin ulkoasiainhallinnon virkoihin voidaan nimittää vain Suomen kansalainen.
   -18 vuotta täyttäneellä on äänioikeus valtiollisissa vaaleissa ja kunnallisvaaleissa
  - Suomen perustuslaissa on säädetty yksilön perusoikeuksista, jotka koskevat kaikkia Suomessa asuvia. Esimerkiksi laki on kaikille sama, sana on vapaa, uskontonsa voi vapaasti valita, voi kokoontua ilman lupaa, voi valita asuinpaikkansa ja liikkua vapaasti.

Suomi on Euroopan unionin (EU) jäsenvaltio, joten Suomen kansalainen on myös EU-kansalainen, jolla on EU-kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet kuten esimerkiksi oikeus liikkua vapaasti ja tehdä töitä EU:n alueella.
Suomessa on yleinen maanpuolustusvelvollisuus. Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan maanpuolustukseen tai avustamaan sitä. Asevelvollisia ovat 18 vuotta täyttäneet miehet.


     2. Mitä tarkoittaa hyvinvointivaltio? Millaisia hyvinvointipalveluita sinä opiskeleijana käytät?
Hyvinvointivaltio pyrkii kaikkien kansalaistensa hyvinvoinnin edistämistä yhtäläisesti, ja samalla siten, että vaikeassa sosiaalisessa asemassa elävien ihmisten tilannetta pyritään erityisesti kohentamaan. Yksilöiden oman vastuun ohella suomalainen hyvinvointivaltio korostaa julkisen vastuun merkitystä riskien takaajana vakuutuksen keinoin, kaikkien saatavilla olevien palvelujen tuottajana ja järjestäjänä sekä eriarvoisuuden kaventajana ja syrjäytymisen torjujana. Pohjoismaisena hyvinvointivaltiona Suomi luottaakin sellaisen ”hyvän kehän” mahdollisuuteen. Sen mukaisesti panostuksia koulutukseen, terveydenhuoltoon, sosiaaliturvaan, liikuntaan, kulttuuriin, ympäristöön ei tulkita vain kuluerinä vaan investointeina ihmisiin ja yhteisen tulevaisuuden eteen. 
Opiskelijana voi käyttää opintotukea, opiskeluterveydenhuoltoa ja opiskelijaruokailua.



    3. Yhteiskunnallinen päätöksenteko ja vaikuttaminen



a)      Selvitä mitä ovat presidentin, hallituksen ja eduskunnan tehtävät?

Presidentin tehtäviä ovat:  Hallitusvallan käyttö, ennenaikaisten eduskuntavaalien määrääminen, valtioneuvoston jäsenten nimittäminen ja vapauttaminen tehtävistään, kansainväliset suhteet, lainsäädäntöasiat, asetukset, virkanimitykset, puolustusvoimien ylipäällikkö, armahdus. Tarkemmin presidentin tehtävistä löytyy:  

 Hallituksen tehtävät: Valmistelee eduskunnalle tulevat lakiasiat, toimeenpanee eduskunnassa hyväksyty lait ja päätökset, antaa asetulsia eli lakeja täydentäviä ja tarkentavia päätöksiä, valmistelee valtion tulo- menoarvion eli budjetin, hoitaa suomen suhteita Euroopan unionissa, johtaa ja valvoo valtion hallintoa ja seuraa yleistä yhteiskunnalista kehitystä.

Eduskunnan tehtävät:  Lakien säätäminen, valtion vuosittaisen tulo- ja menoarvion eli budjetin hyväksyminen, pääministerin valinta, hallituksen toiminnan poliittinen valvonta, osallistuminen Euroopan unionin asioiden valmisteluun, Suomen solmimien kansainvälisten sopimusten lopullinen vahvistaminen eli ratifioiminen, sodasta ja rauhasta sekä valtakunnan rajoista päättäminen yhdessä tasavallan presidentin kanssa, valtioneuvoston ja oikeuskanslerin virkatointen laillisuuden valvonta, eduskunnan oikeusasiamies: valvoo virkamiesten ja tuomioistuinten päätöstenlainmukaisuutta ja käsittelee kansalaisten tekemiä valituksia, valitsee kauden alussa itselleen puhemiehen ja kaksi varapuhemiestä, työskentelee täysistunnoissa ja valiokunnissa.


b)  Selvitä, mitkä ovat valtioneuvoston tärkeimmät tehtävät. Luettele eri ministeriöt.
Valtioneuvoston tärkeimmät tehtävät ovat: Panna eduskunnan ja tasavallan presidentin päätökset käytäntöön ja antaa asetuksia

Ministeriöt ovat:

    -  valtioneuvoston kanslia (VNK)
    -  ulkoasiainministeriö (UM)
    - oikeusministeriö (OM)
    -sisäministeriö (SM)
    - puolustusministeriö (PLM)
    - valtiovarainministeriö (VM)
    -opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM)
    -maa- ja metsätalousministeriö (MMM)
    -liikenne- ja viestintäministeriö (LVM)
    -työ- ja elinkeinoministeriö (TEM)
    -sosiaali- ja terveysministeriö (STM) 
           -ympäristöministeriö (YM).


    c) Miten kansanedustajat valitaan? Kuka voi äänestää eduskuntavaaleissa? Miten uusi hallitus nimetään ja miten se muodostuu?


Kansanedustajat valitaan eduskuntavaaleissa. Suomi on jaettu 13 vaalipiiriin, joista valitaan asukaslukuun verratava määrä kansanedustajia. Eduskuntavaaleissa voi äänestää kaikki 18-vuotta täyttäneet suomen kansalaiset.
Vaalien jälkeen eduskuntaryhmät aloittavat hallitusneuvottelut, joissa keskustellaan sekä hallitusohjelman sisällöstä että hallituksen kokoonpanosta. Näiden neuvottelujen pohjalta presidentti antaa eduskunnan puhemiestä kuultuaan eduskunnalle tiedon pääministeriehdokkaasta. Tämä ehdokas tulee valituksi pääministeriksi, jos hän saa enemmän kuin puolet kansanedustajista taakseen. Presidentti nimittää pääministerin eduskunnan valinnan mukaisesti ja loput ministerit pääministerin ehdotuksen mukaisesti. Ministerinsalkut jaetaan hallitusneuvotteluiden aikana puolueiden voimasuhteiden mukaisesti. Nykyisin muodostetaan lähinnä niin sanottuja enemmistöhallituksia, joissa hallituspuolueiden kansanedustajat muodostavat enemmistön eduskunnasta.


d)  Seuraa mediasta EU-aihetta. Valitse kolme kiinnostavaa aihetta ja linkkaa ne blogiisi ja perustele miksi ne olivat sinusta kiinnostavat uutiset.

EU:n hyödyt

EU:n vapaanliikkuvuus hyödyttää liikkumisen lisäksi myös netistä ostamista, mitä kautta voi saada paljon erilaisia tuotteita ja myös halvemmalla kuin suoraan suomesta ostettuna.


EU:n talouspakotteet Venäjälle

EU pystyy poliittisilla päätöksillä tekemään paljon vahinkoa isolle Venäjälle ilman sotilaallisia toimia.
  

Brexit


Britannian eroaminen EU:sta on valtava muutos EU:lle. Nähtäväksi jää oliko euroopan unionista eroaminen kannatavaa Briteille tai EU:lle.



e) Millaisia vaikutusmahdollisuuksia nuorella on yhteiskunnaliisiin asioihin?
-Kansalaisaloitteen laatiminen, osallistuminen julkiseen keskusteluun tai oman blogin perustaminen.



     4. Tutustu nuortenelama.fi sivuston oma talous –osioon.
     a) Mikä on budjetti
-Bujetilla tarkoitetaan arvioita tuloista ja menoista. Eli arvioidaan kuinka paljon voidaan käyttää rahaa mihinkin tietyssä ajassa.

b) Mitkä ovat pankin ehdot lainaamiselle?
-Pankilla ei ole velvollisuutta lainata rahaa henkilölle, jonka aiempi raha-asioiden hoitaminen on ollut huonolla tolalla, tai jonka varallisuus ja elämäntilanne eivät vakuuta pankkia lainan takaisinmaksukyvystä. Pankki voi myös vaatia lainalle takaajia tai vakuuksia.

c) Selitä, mitä ovat välilliset ja välittömät verot sekä progressiivinen tulovero.
-Välilliset verot, kuten arvonlisävero, tulee periä tuotteen ostajalta hankintahetkellä. Välittömät verot taas maksetaan suoraan verottajalle. Suomessa arvonlisävero sisältyy siis tuotteen hintaan ja osa esimerkiksi uusien housujen hinnasta koostuu verosta. Tällainen on esimerkiksi tulovero, joka lähtee ilman erillisiä toimenpiteitä suoraan palkasta ennen sen saapumista työntekijän tilille.
Tulovero on progressiivista. Tämä tarkoittaa sitä, että tulojen suuruus vaikuttaa veroprosenttiin. Pienituloisten tuloveroprosentti on pienempi kuin suurituloisten. Tällä pyritään tasaamaan verotaakkaa maksukyvyn mukaan.



d) Mitä on eettinen kuluttaminen? Mihin asioihin itse kiinnität huomiota ostospäätöksiä tehdessäsi? 
-Tuotteiden ja palveluiden ostamista yrityksiltä, jotka noudattavat eettisiä toimintatapoja. Epäeettisien yritysten boikotointi. Eettiseen kuluttamiseen liittyy olennaisesti myös liiallisen kuluttamisen välttäminen ja tuotteiden huolto, kierrätys tai uudelleenkäyttö.
Kiinnitän huomiota hintaan, valmistusmaahan ja tuotteen laatuun.